Seksi ja seksuaalisuus

Sukupuolitaudista
Aloittaja:
Apuakaipaava
30.1.2018 01:43
Viimeisin viesti:
NettiNappi Karoliina
06.3.2020 10:09
Osallistu keskusteluun
Avatar
Apuakaipaava
30.1.2018 01:43
Arrow

Hei,
Kävin syksyllä ulkomailla ja sain siellä baari-illan huolimattomuuden seurauksena tippuritartunnan nieluun. (Muut testit oli puhtaat). En huomannut aluksi oireita ja harrastin yhden seksikumppanini kanssa suojaamatonta seksiä reissuni jälkeen, koska en osannut aluksi epäillä minulla olevan tartunta. Olen siis seksisuhteessa etelämpänä asuvan miehen kanssa ja tapaamme ainoastaan seksin merkeissä. Ilmoitin tälle suomalaiselle seksikumppanille omasta positiivisesta näytteestä ja hän kiitti tiedosta ja sanoi, että ei hänellä ainakaan oireita ole ilmennyt. Minä tietenkin sain lääkkeen tippuriin ja viikon päästä otettiin ihotautien polilla negatiivinen näyte nielusta.

Näimme seuraavan kerran miehen kanssa uuden vuoden aikoihin lyhyen tapaamisen verran. Luottavaisena ja hieman tyhmänä ilmeisesti oletin, että mies on ottanut selvää omasta mahdollisesta tartunnasta ja hoitanut sen. Nyt kuitenkin huomasin, että nielussani on jälleen samanlaisia patteja ja rakkuloita kun viimeksikin kun tippuri todettiin. Olen surullinen ja pettynyt, että luotin mieheen ja vielä enemmän häpeissäni, että joudun menemään taas ihotautien polille kun luultavasti tartunta minulla on 🙁 hävettää mitä siellä ajattelevat minusta, kun taas olen parin kuukauden päästä saman asian äärellä siellä ja samat ihmiset on ottamassa testit ja vastaanotolla töissä. Tiedän että tekevät vaan työtään mutta inhottaa itseni niin kovasti. Tähän mieheen katkaisin kaikki yhteydet enkä aio häntä enää tavata. Oletan, että ei ole hoitanut minulta saatua aikaisempaa tartuntaa ja nyt sain sen häneltä takaisin! Luulen, että tauti on hänellä edelleen oireettomana, joten ei ole vaivautunut testeihin menemään vaikka kerroin omasta tartunnasta.

Testataanko myös esim tk:n lähetteellä vaikka nordlabissa ilmaiseksi mahdolliset sukupuolitaudit(siis verikokeet, virtsanäyte ja nielunäyte) ja jos näyte on positiivinen, saako tk:stakin lääkityksen ilmaiseksi? Jos soitan hvk:seen niin sieltähän varmaan ohjataan menemään sinne ihotautien polille..häpeän vaan niin paljon mennä sinne tämän saman asian kanssa 🙁

En ole opiskelija, joten en voi kysyä opiskeluterveydenhuollostakaan tätä asiaa. Kiitos vastauksesta!

avatar
NettiNappi Saija
02.2.2018 15:38
Arrow

Hei,

Kiitos yhteydenotostasi!

Aluksi haluan kertoa sinulle, että toimit hienosti ja vastuullisesti huomatessasi tippuritartunnan oireet; ilmoitit seksikumppanillesi tippuritartunnasta ja hoidit oman tartuntasi lääkärissä. Olisi hyvä kertoa vielä seksikumppanillesi, että epäilet saaneesi häneltä tartunnan uudestaan.

Ihotautien poliklinikan hoitohenkilökunnan suhtautumista ei tarvitse pelätä. Kuten itse sanoit, he tekevät siellä vain työtään ja törmäävät sukupuolitautitartuntoihin päivittäin klinikalla. Voit kertoa siellä halutessasi, että epäilet saaneesi tartunnan uudestaan henkilöltä, jonka luotit hoitaneen oman mahdollisen tartuntansa.

Voit kuitenkin halutessasi mennä hoitamaan asiaa oman alueen terveysaseman akuuttivastaanotolle. Kannattaa kertoa, että epäilet saaneesi tippuritartunnan uudestaan, koska sinulla on samanlainen oirekuva, kuin aiemmin. Nielunäyte voidaan ottaa terveyskeskuksessa ja muita näytteitä varten voit saada lähetteen Nordlabiin. Sekä testit että lääkitys tippuriin ovat maksuttomia.

Jatkossa kannattaa käyttää kondomia, sillä se on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa raskaudenehkäisyn lisäksi sukupuolitaudeilta.

Vastauksessa on konsultoitu Oulun kaupungin terveydenhoitajaa ja tartuntataudeista vastaavaa lääkäriä.

Lisää tietoa sukupuolitautien tarttumisesta ja tippurista löydät Väestöliiton sivuilta.
Sukupuolitautien tarttuminen: http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ehkaisy/seksitaudit/seksitautien-tarttumistavat/
Tippuri: http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ehkaisy/seksitaudit/tippuri/

avatar
Tarviin tiedon
09.1.2020 21:19
Arrow

Voiko sukupuolitauti syntyå suihin ottamisessa ilman kondomia

mm
NettiNappi Hanna
14.1.2020 12:25
Arrow

Hei. Sukupuolitauti voi tarttua suihin ottamisessa. Myös suuseksissä voi käyttää kondomia. Se suojaa myös sukupuolitaudeilta. Kondomin käytöstä voit lukea tarkemmin Väestöliiton nuorten sivuilta.

avatar
Apua:/
04.3.2020 21:57
Arrow

Hei! olen nyt 16 tyttö. Minua on jo pitkään vaivannut tämä asia välillä toki harvemmin ja välillä kun asia alkaa kunnolla ajattelemaan niin se on kyllä todellakin mielen päällä ja pitkän aikaa. En uskalla mennä lääkäriin sillä pelkään diagnoosia ja tiedän ettei näin netin välityksellä voi oikein antaa mitään varminta diagnoosia mutta haluan silti kysyä. Kun olin noin 12 suunnilleen huomasin äläpäässäni häpyhuulilla ja muutenkin meilkein koko alueella vaalteita ( en tiedä millä nimellä kutsua jotain näppyjä läiskiä tai) ne ovat rykelmöitynyt kukkakaalimaiseksi mutt eivät nouse ihosta melkein ollenkaan. Niitä on paljon. Olen katsonunetistä kuvia enkä ole vielä löytänyt oikeen mitään muuta vastaavaa kuin kondylooma. Netistä haettujen kuvien perusteella se näyttää kondyloomalta. Niitä on minulla edelleen kun olen nyt 4 vuotta vanhempi. Muistan kun huomasin ne jo silloin. Asia vain mietityttäää jos en ole ennen 12 vuoden ikää harrastanut minkäänlaista seksiä. En yhdyntää, suuseksiä enkä edes suudellut ketään. Menetin neitsyyteni 15 vuotiaana ja muistan että kyseyisiä”näppyjä”oli jo ennen sitä ja kumppani jolle menetin neitsyyteni olin myös neitsyt emmekä ole kumpikaan harrastaneet seksiä muiden kanssa. Voiko kyse siis olla kondyloomasta vai mistä. Olisi mukava jos pystyisitte jotenkin auttamaan.

mm
NettiNappi Karoliina
06.3.2020 10:09
Arrow

Hei. Kerroit, että sinulla on jo useita vuosia ollut vaaleita näppyjä/läiskiä ulkosynnyttimien alueella. En ikävä kyllä osaa sanoa, mistä kuvailemasi näpyt johtuvat. Suosittelen sinua ehdottomasti varaamaan aikaa lääkärille, jotta syy selviää. Kun syy vaivalle selviää saat huolen pois mielestäsi, vaikka ensimmäinen käynti saattaakin pelottaa. Tsemppiä!

OSALLISTU KESKUSTELUUN
Ikä näkyy vain ylläpidolle
Load