Raha-asiat

AIHEALUEET

Raha-asiat

Täysi-ikäisenä oikeuksien lisääntymisen myötä myös velvollisuuksia ja vastuuta tulee lisää. Aikuisena on itse vastuussa tekemistään päätöksistä ja valinnoista. Näin on myös raha-asioiden kanssa.

Oman talouden pyörittämisen haasteet tulevat vastaan usein ensimmäisen kerran silloin, kun muuttaa lapsuudenkodista omaan asuntoon ja on taloudellisesti omillaan. Suurimman osan tuloista vievät yleensä asumiskulut, joihin kuuluu vuokran tai vastikkeen lisäksi muitakin menoja. Omassa taloudessa asuvalla rahaa kuluu asumisen lisäksi esimerkiksi ruokaan, paikasta toiseen liikkumiseen, puhelimeen, nettimaksuihin, vaatteisiin ja mahdollisesti harrastuksiin. Raha-asioissa oleellisinta eivät ole suuret tulot vaan pienet menot.

Kuluttajana jokaisen täytyy itse suunnitella millä perusteella rahaa käyttää. Järkevällä suunnittelulla vähäisetkin rahat voi saada riittämään paremmin välttämättömiin hankintoihin. Omista menoista kannattaa pitää kirjaa, jonka avulla voi seurata mihin rahat kuluvat. Suurempia hankintoja varten pitää useimmiten säästää ja ennen hankintoja kannattaa tehdä hintavertailuja. Kaikkea uutta ja kallista ei voi saada heti, eikä suuria ostoksia kannata ostaa velaksi. Yli omien varojen eläminen voi johtaa nopeasti velkakierteeseen, josta on vaikea päästä omin avuin pois. Pahan päivän varalle säästäminen kannattaa aina, kun siihen on mahdollisuus. Pienikin säästetty summa kuukaudessa kannattaa!

Testaa oman taloutesi tilanne (Marttaliitto)
Tietoa eri tukimuodoista elämän eri tilanteissa: Kela
Apua oman talouden suunnitteluun (Kilpailu- ja kuluttajavirasto)
Taloudesta huolehtiminen (Nuortenelämä.fi)

Mistä apua? -osiosta löydät rahavaikeuksissa auttavien tahojen yhteystietoja.

 

Päivitetty 30.6.2016

 

KOMMENTOI AIHETTA
Ikä näkyy vain ylläpidolle
Load