Lasten ja nuorten osallisuus Oulussa

AIHEALUEET

Lasten ja nuorten osallisuus Oulussa

Jokaisessa kunnassa on käytössä erilaisia tapoja, joiden avulla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa ympäristöönsä. Oulun kaupungissa osallistumis- ja vaikuttamistapoja ovat muun muassa lasten ja nuorten osallisuusryhmät, nuorten edustajisto ja erilaiset aloitepalvelut.

Omista vaikuttamisen ja osallistumisen mahdollisuuksista kannattaa ottaa selvää ja pyytää tarvittaessa apua esimerkiksi oman koulun tai nuorisotilan henkilökunnalta tai Byströmin Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Napista. Kaikkien Oulun kaupungin palveluiden yhtenä tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten kasvua tärkeiksi yhteisöjensä jäseniksi sekä lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua.

 

Päivitetty 3.3.2017

KOMMENTOI AIHETTA
Ikä näkyy vain ylläpidolle
Load