Netiketti

AIHEALUEET

Netiketti

Netiketillä tarkoitetaan internetissä noudatettavia käytöstapoja. Internetissä pätevät lakien lisäksi myös kaikki arkielämän käyttäytymissäännöt.

Netti saattaa vaikuttaa kasvottomalta paikalta, jossa on helppo sanoa toiselle ilkeitäkin asioita suoraan. Jokaisen nettipäätteen ja ruudun takana on kuitenkin toinen ihminen, jolla on tunteet. Hyvä periaate onkin, että netissä ei sanota tutulle tai tuntemattomallekaan ihmiselle mitään sellaista, mitä ei voisi sanoa hänelle kasvotusten.

Omiin tapoihin viestiä ja kirjoittaa kannattaa kiinnittää huomiota. Varsinkin kirjoittaessa on aina se riski, että tarkoitus ymmärretään väärin, sillä netin välityksellä toisen osapuolen muu viestintä – kuten äänensävy sekä eleet ja ilmeet – jää näkemättä. Selkeä, yksinkertainen ja ystävällinen viesti menee helpoiten perille ilman väärinymmärryksiä.

Netiketin hallitsemiseen kuuluu myös sen tiedostaminen, minkälaisella sivustolla kulloinkin liikkuu. Nettisivuilla, esimerkiksi keskustelupalstoilla, tulee aina noudattaa sen omia sääntöjä.

Oheisissa linkeissä on asiantuntijoiden laatimia netin käytössääntöohjeita, jotka pätevät kaikilla sivuilla.

Tietoturvaohjeet (Viestintävirasto)
Nuorten netiketti (Väestöliitto)
Netiketti (Nuortennetti, MLL)

 

Päivitetty 24.8.2017

KOMMENTOI AIHETTA
Ikä näkyy vain ylläpidolle
Load