Mielialan vaihtelut

AIHEALUEET

Mielialan vaihtelut

Jokainen kokee elämänsä aikana alakuloisuutta ja toivottomuutta, eivätkä kaikki päivät voi aina olla pelkkää riemua ja naurua. Surullinen mieliala ja alakuloisuus ovat luonnollisia reaktioita ikäviin tapahtumiin ja kokemuksiin. Satunnaisista huonoista päivistä ei kannata huolestua, sillä ne ovat hetkellisiä ja menevät kyllä ohi. Ikävät tapahtumat ja kokemukset saattavat vetää mielialaa alaspäin, ja itseään voi joutua tsemppaamaan kovastikin niiden ylipääsemiseksi.

Omista tunteista ja murheista on tärkeää jutella jonkun kanssa. Yksin murehtiminen harvoin ratkaisee tai edistää tilannetta. Ulkopuolinen luotettava kuuntelija usein näkee tilanteet selvemmin ja voi tarjota hyviä neuvoja sekä tukea. Hyvä keino mielialan kohentamiseen on myös kääntää oma huomio mielekkäisiin asioihin ja tekemiseen. Esimerkiksi harrastusten ja liikunnan kautta saa lisää hyvän olon tunnetta.

Alkoholi tai päihteet eivät ole oikea tapa hoitaa omaa mielialaa. Useimmiten päihteet vain pahentavat oloa viimeistään seuraavana päivänä, ja olo tuntuu kurjemmalta. Liiallinen alkoholin ja muiden päihteiden käyttö voi itsessään olla syy erilaisiin mielialaongelmiin. Päihteistä voi lukea lisää kohdasta alkoholi ja päihteet.

Lue lisää lyhytkestoisesta masennuksen tunteesta:

Mieli maassa (Nuortennetti, MLL)
Tietoa mielialahäiriöistä (Nuorten Mielenterveystalo)

Jos alakuloisuus ei ala ajan kanssa hellittää, ikävät ajatukset painavat jatkuvasti mieltä ja tuntuu, ettei jaksa suoriutua päivittäisistä askareista, kannattaa kääntyä terveysalan ammattilaisen puoleen. Auttavien tahojen yhteystietoja löydät osiosta Mistä apua?

 

Päivitetty 22.6.2016

KOMMENTOI AIHETTA
Ikä näkyy vain ylläpidolle
Load