Ihmissuhteet ja seurustelu

mitä teen
Aloittaja:
auttakaa
30.10.2016 20:39
Viimeisin viesti:
NettiNappi Hanna
02.11.2016 16:07
Osallistu keskusteluun
Avatar
auttakaa
30.10.2016 20:39
Arrow

miten kertoisin ihmiselle johon olen ihastunut että tykkään hänestä todela paljon, pelottaa kertoa kun ei tiedä toisen miten toisen reaktiota asiaan auttakaa!!

mm
NettiNappi Hanna
02.11.2016 16:07
Arrow

Hei. Et ole yksin pelkosi kanssa, sillä aikalailla jokainen ihastunut jännittää omista tunteistaan kertomista. Vastapuolen tunteista kun ei voi olla varma. Yleisesti ihmiset kuitenkin ilahtuvat ja ovat otettuja, kun kuulevat jonkun pitävän heistä. Voihan olla, että jos kerrot tunteistasi tälle ihmiselle, saat myös vastakaikua tunteillesi.

Voit miettiä etukäteen, että mitä sitten, jos tämä ihminen ei tunnekaan samoin, tai jos hän meneekin täysin sanattomaksi. Se voi tuntua todella pahalta, mutta tilanteesta kyllä selviää. On hienoa, jos rohkaistut kertomaan tunteistasi, sillä ne ovat sinun tunteitasi, eikä se tee niitä vähemmän merkityksellisiksi, jos toinen ei tunnekaan samoin.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa aikaa ja tapaa kertoa ihastuksesta, vaan tapoja ja tilanteita on yhtä monta kuin kertojaakin. Ihastuksesta voi kertoa esimerkiksi kasvokkain mielellään tilanteessa, jossa olette kahden kesken. Jos kasvokkain kertominen tuntuu liian haastavalta, ihastuksen kohteelle voi laittaa viestin tai kirjoittaa kirjeen. ”Tykkään sinusta todella paljon”, on varmasti lause, jonka jokainen kuulee mielellään. Ja jos tunne on molemminpuolinen, on vastaaminenkin helppoa ”niin minäkin sinusta”. Tsemppiä ihastuksesta kertomiseen!

OSALLISTU KESKUSTELUUN
Ikä näkyy vain ylläpidolle
Load